Markkinatapahtumat pähkinänkuoressa  9/2021

01.10.2021

Lukuaika: noin 3 minuuttia

Kirjoittanut: Thomas Muikku, Portfolio ry

HUOM! Ethän perusta sijoituspäätöksiäsi mihinkään tekstissä käsiteltyyn! Tekstin tarkoituksena on ainoastaan toimia pikakelauksena viime kuun globaaleihin ja kotimaisiin markkinatapahtumiin ja trendeihin!

Globaali talousluottamus koetuksella

Markkinoita aktiivisesti silmällä pitävä sijoittaja on saattanut havaita syyskuussa markkinoilla laajamittaista hermostuneisuutta, mikä heijastuu esimerkiksi osakemarkkinoiden "pelon mittarina" tunnetun VIX-indeksin lähes 40% nousuun syyskuun aikana. Pääsyynä hermostuneisuuteen lienevät alati kasvaneet inflaatiopaineet, jotka ovatkin olleet hyvin laajamittaisen keskustelun alaisuudessa varsinkin vuosien 2020 ja 2021 poikkeuksellisen jyrkkien pörssirallien aikana. Inflaatiolukuja tarkastellessa ei kuitenkaan ainakaan vielä ole konkreettista syytä huoleen. Tarkasteltaessa kotimaista kuluttajahintaindeksiä kahden vuoden takaa nykypäivään, on vuotuinen nousu ollut reilusti EKP:n 2 % vuosittaista inflaation kasvutavoitetta pienempi.

Yhdysvaltain keskuspankki FEDin toistunut näkemys joukkovelkakirjalainojen takaisinosto-ohjelman supistamisesta on myös ollut omiaan nakertamaan sijoittajien luottamusta markkinaan. FED ilmoitti syyskuussa, että se tulee vähentämään joukkovelkakirjalainaostojaan, mikä vaikutti mm. pitkien korkojen nousuun, tehden korkosijoituksista houkuttelevimpia vaihtoehtoja suorille osakesijoituksille. Toistaiseksi Yhdysvaltain keskuspankin korkopolitiikka kuitenkin pysyy ennallaan.

Graafi: Portfolio ry

Toinen sijoittajia laaja-alaisesti hermostuttava seikka on kiinalaisen kiinteistösijoitusjätti Evergranden kohtalo. Evergrande työllistää välillisesti jopa 3,8 miljoonaa ihmistä ja sen ajautumisella vakaviin talous- ja velanmaksuongelmiin pelätään olevan samankaltaisia vaikutuksia maailmantalouteen, kuin Lehman Brothersin vuoden 2008 konkurssilla, mikä olikin merkittävä ajuri silloisen finanssikriisin tapahtumissa. Syyskuun loppua kohden Evergrandeen liittyvä epävarmuus on kuitenkin hieman laantunut, yhtiön ilmoittaessa sen alasajon tapahtuvan hallitusti Kiinan valtiovallan ohjauksen avulla. 

Kotimarkkinoilla takkuilee

Helsingin pörssi oli elokuun loppuun mennessä noussut peräti 23 prosenttia, mikä on lähes kolminkertainen määrä pörssimme keskimääräiseen noin yhdeksän prosentin vuosikasvuun verrattuna. Kotimainen indeksimme jaksoikin vielä puskea itselleen uudet ennätyslukemat (5 789,9) 7.9.2021, jonka jälkeen on kuitenkin tultu alas lähes kahdeksan prosenttia syyskuun loppuun mennessä. Laskun voidaan olettaa noudattaneen ylempänäkin mainittuja globaaleja taloustrendejä. Syyskuu olikin vuoden 2021 ensimmäinen tappiollinen kuukausi Helsingin pörssissä, lasketellen noin kuusi prosenttia kuun alusta loppuun.

Graafi: Portfolio ry

Mitä tuleman pitää

Osakemarkkinoiden voidaan tällä hetkellä tulkita olevan vailla selkeää suuntaa, joskin tuorein trendi on laskemaan päin. Merkittävässä roolissa ovatkin Q3-kvartaalin tulokset ja niissä annettavat ohjeistukset, joita aletaan julkistamaan pitkin mittaa. Markkinasentimenttiä tarkasteltaessa sijoittavat eivät kuitenkaan enää odota samanlaista tulosrallattelua, kuin mitä alkuvuodesta nähtiin varsinkin kotimaan pörssissämme. Tuloskauteen tartummekin yksityiskohtaisemmin ensi kuun markkinakatsauksessamme, joka tullaan toteuttamaan yhdessä yhteistyökumppanimme Index-varainhoidon kanssa!

Luo kotisivut ilmaiseksi!